Menestys tarinoita Menestysneuvonan tiimistä!

Aloitin tämän toiminan rakentamisen vuonna 2006 ja tavoitteena oli hankkia lisätuloja, koska sen hetkiset päätyöni tulot eivät riittäneet kuin juuri ja juuri laskujen maksuun, eikä aina siihenkään. Muutaman kuudauden päästä tajusin järjetelmän mahdollisuudet ja päätin tehdä tästä itselleni uuden ”ammatin”.
Nyt vuosien varrella monet asiat ovat muuttuneet ja oppimieni asioiden avulla minulla on parempi työ mistä oikeasti pidän ja GNLD liiketoiminta rakentuu yhä sivutoimisesti normaalin elämän ohella. Kokonaisuudessaan tuloni ovat nykyään noin 7 kertaiset lähtötilanteeseen verraten ja kasvatan toimintaa yhä isommaksi saavuttaakseni isoimmat unelmani. Lisäksi olen hyvin iloinen siitä että olen voinut auttaa muita ihmisiä menestymään GNLD toiminnan avulla.
- Janne Tikka

Ostin syksyllä 2006 pienen yrityksen tavoitteena nostaa ansiotasoani ja johon voisin vaikuttaa omalla aktiivisuudellani. Tämä yritystoiminta sisältää kuitenkin perinteiseen tapaan riskejä ja kehittääkseni yritystäni koko ajan eteenpäin, se vaatii entistä enemmän töitä, joka taas on vähentänyt vapaa-aikaani ja yhteistä aikaa perheeltä.
Kun GNLD-tuotteet ja -toiminta näytettiin minulle, kiinnostuin heti toiminnan riskittömyydestä, sen laadukkaista tuotteista sekä rajattomasta ansiomahdollisuudesta. Erityisesti kiinnostuin aloittamisen helppoudesta ja näin tässä mahdollisuuden muuttaa arjen suuntaa parempaan, ansiotasosta tinkimättä.
Olen rakentanut tätä toimintaa vähitellen toisen työni ohella ja tavoitteena on kääntää GNLD-toiminnasta päätyö. Positiiviset käyttäjäkokemukset, uudet ystävät ja omaan aktiivisuuteen perustuva ansiotaso innostavat kertomaan tästä mahdollisuudesta kaikille hyvinvoinnista ja terveydestä kiinnostuneille.
- Pia Alanen

GNLD:n ravintolisien ansiosta heinänuha on poissa, yöunet ovat parantuneet. verenpaine- ja reumalääkkeet on voitu jättää pois. Ystäväpiirimme on kasvanut kun tarjoamme ihmisille maailman parhaita tuotteita ja ainutlaatuista liiketoiminta mahdollisuutta, jonka voi aloittaa oman työn ohessa ja kasvattaa siitä tulevaisuudessa päätyön. Tavoitteenamme on saada niin suuret tulot että voimme eläkkeelläkin matkustella sinne minne haluamme ja todella nauttia elämästä.
- Eila ja Pertti Tikka

Olen käyttänyt GNLD:n tuotteita usean vuoden ajan. Aloitin tietenkin puhdistusaineiden käytöllä: Super 10 ja LDC ovat verrattomia ja monipuolisia aineita.
Millään kaupan "myrkyllä" et saa liesituulettimen lasilippaa puhtaaksi yhtä helposti kuin LDC:N avulla ja miten nopeasti sillä käykään liesitason puhdistus!
Vartalo- ja käsivoide ja Aloe Vera ovat joka perheen parhaat apulaiset, kun iho palaa tavalla tai toisella. Muitakin ihonhoitotuotteita on vähitellen otettu käyttöön.
Parin vuoden ajan olen käyttänyt säännöllisesti ravintolisiä, aluksi KalMac ja Omega 3, ja siitä vähitellen muitakin lisiä, kunnon ruoan lisäksi.
GNLD:n tuotteiden oma käyttö on hyvä pohja jatkaa eteenpäin ja laajentaa käyttäjäkuntaa, ehkä tienatakin siinä sivussa.
- Taru Leino